» Index
        » Yhteys
        » Kilpatalli
        » Siittola
        » Toiminta
Tervetuloa vuonna 2005 perustettuun ja vuonna 2009 uudelleen henkiin herätettyyn virtuaaliseen hevossiittolaan. Kasvatamme lähinnä puoliverisiä ja olemme painottuneet kouluratsastuksen puolelle, mutta tallissa asustaa vähän sekalaista joukkoa. Hieman hienompi ulkoasu on tulossa, mikäli löydän jostain aikaa sellaisen toteuttaa. Kasvattajaliitteemme on BTA ja varsoja tulee silloin tällöin.

Tällä hetkellä tallissa asustaa aika sekalaista väkeä, ainoa yhteinen piirre on, että kaikki ovat hevosten mitoissa olevia. Varsoja on toivottavasti suunnitteilla jo tämän vuoden puolella, mutta saa nähdä, miten hevoset noita tuloksia keräävät. Battaillon on myös lähetetty kasvattajaliitteineen VRLn rekisteriin, joten pian pitäisi sieltäkin tulla vahvistusta asiaan.

Painotumme lähinnä kouluratsastuksen puolelle, mutta myös muita painotuksia saattaa tallista satunnaisesti löytyä. Pyrimme saamaan virtuaalimaailmaan hieman erikoisemmista yhdistelmistä tulevia kouluhevosia, joilla on mahdollisuuksia päästä aina maailman huipulle asti. Vielä talli ei ole saanut kantatammaa, mutta yksi kantaoreista on jo näin etukäteen sanottua upea trakehnerori BTA Botan Chiko, joka on Battaillonin oma, vuonna 2005 syntynyt kasvatti ja jonka emä on ylpeyteni aihe BTA Albinia Cameo, jonka toivomme aloittava laadukkaan trakehnerlinjan. Muutamia varsoja onkin jo syntynyt ja linja on saanut hyvän alun vuonna 2010.

ÄÄNESTÄ MEITÄ VRL:N TALLILISTALLA



Talli on taukoillut runsaasti viimeisten vuosien aikana, mutta toivottavasti jalostukselle saataisiin jatkossa luotua pidemmät ja tasapainoisemmat linjat. Tavoitteenamme on edelleen tuota virtuaalimaailmaan ainoastaan erittäin laadukkaita kilpahevosia etenkin koulukentille.

Terveisin, caza

PÄIVITYKSET


20.06.2011
    » Hevosille lisätty tuloksia ja valmennuksia.
07.06.2011
    » Hevosille lisätty tuloksia.
30.5.2011
    » Bella jäänyt talliin.
30.5.2011
    » Battaillon uudistunut ja palannut tauoltaan.